Hetki onkin vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta ja siihen on selkeästi ollut syynä uuden työn aloitus ja opintojen tekeminen tässä kevään aikana. 

Tässä kevään mittaan on kieltämättä stressitasot olleet välillä aikamoisissa lukemissa. Huonosti nukuttuja öitä, kun on tullut stressattua opinnäytetyön palauttamista ja töitäkin. Edistystä on tapahtunut siinä, että tunnistan stressin jo tosi hyvin, mutta hallintaan tarvitaan vielä harjoittelua. Onneksi sitä voi harjoitella aina, kun stressaava tilanne tulee. 

Minulla oli tässä jokin aika sitten todella hirveä maanantai-päivä. Unohtelin asioita ja töissäkin olin tehnyt jotakin asioita väärin. Illemmalla lähdin sitten taas tekemään pientä lenkkiä metsään ja tuulettamaan omia ajatuksiani ja tunteitani. Ja kyllähän se niin oli, että sen jälkeen olo oli paljon valoisampi ja stressivapaampi. 

Uskon, että monet asiat elämässä eivät tapahdu sattumalta ja sen olen saanut todetakin moneen kertaan. Nimipäiväni on 3.5. En ole tarkemmin pohtinut nimeni alkuperää kuin että se on ilmeisesti ollut jonkinlainen muotinimi 80-luvulla ja että Pirkanmaalla Outi-nimeä on tullut selkeästi enemmän vastaan kuin Etelä-Pohjanmaalla, josta olen kotoisin. Mutta vasta tänä keväänä siskoni laittoi minulle nimipäivänä viestin, että Outi-nimen juuret ovat Lapissa sanassa Outa, mikä tarkoittaa metsää. Itse Outi on Karjalainen hyväilymuoto ja se on juonnettu kreikkalaisesta nimestä Eudokia, joka tarkoittaa hyväntahtoista. Palaset kyllä loksahtelivat paikoilleen tässäkin asiassa, vaikka enpä tiedä ovatko vanhempani nimeäni antaessaan pohtineet nimen alkuperää. 

Mutta metsä on minulle ollut aina sydämen asia, siellä olen tykännyt leikkiä ja siellä olen tykännyt leiriytyä, sieltä saan voimaa. Ihanaa, että saan asua metsän ympäröimänä tällä hetkellä. 

Tämä keväinen polku kutsui minua kulkemaan yhtenä iltana. Jotenkin se puhutteli minua auringonvalollaan ja uuden alulla. Minulla on kohta YAMK-tutkinto suoritettuna. Työelämän näkökulmasta minullakin on uusia, raikkaita mahdollisuuksia.