Vuosikatsaus

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika pohtia menneitä. Vuosi oli mielestäni kaiken kaikkiaan hyvä ja onnistunut. Sain toteutettua haaveitani ja saan päättää vuoden hienossa työssä, josta olen haaveillut. 

Eniten kiitollinen olen tänä aikana ehkä terveydestä. Olemme koko perhe olleet todella terveitä eikä mitään isompaa ole sattunut tänä vuonna. Vaikka koronakin on ollut hilkulla koko ajan. 

Joulumieli on ollut tänä vuonna kateissa enemmän kuin koskaan. Tämän vuoden unelmajouluni olisi vain katsella televisiota ja levätä. Ei kuusia, ei ruuan laittamista ja lahjahösäämistä. Ei mitään, vain olemista. Mutta pienet pojat kaipaavat joululta muuta ja sen he myös ansaitsevat. Ja mikä tuike onkaan kuopuksen silmissä, kun hän laskee päiviä jouluaattoon.

Pieni suru on myös mahtunut tähän vuoteen ja olen pohtinut yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Olen saanut yllättävältä taholta kuitenkin vertaistukea (henkilön tietämättä, mitä käyn läpi) ja sitä kautta ymmärrystä ja voimaa. Lisäksi minulla on hienoja ystäviä lähelläni.

Ensi vuodelle ei juuri ole haaveita. Ehkä niitäkin vielä matkan varrella tulee. Tavoitteeksi olen asettanut muutaman kilon painon pudottamisen elämäntapoja muuttamalla. Perusasioiden ääreltä kumpuaa hyvinvointi. 

Eilen työpalaverin jälkeen pohdin, että nyt on tosi hyvä kaikinpuolin.

Joten hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022!

Kiitos elämä

 Olipas hassua palata tuohon elokuun kirjoitukseen. Nimittäin ensi kesänä minua odottaa Juha Tapion konsertti Ratinan stadionilla. Tottakai itse si

nne ostin liput ja sillä tavalla edistin asiaa, mutta en muistanut, että olin sen kirjoittanut ylös. Toinen asia, jonka olin maininnut, oli urani kehitys ja muotoutuminen. Ja juuri nyt, juuri tällä viikolla aloitin työt hankkeessa, jota olen toivonut pitkään. Vaikka hanketyö on usein epävarmaa, kun haetaan rahoituksia ym.niin päätin hypätä mukaan ja se on juuri se suunta, missä haluaisin työskennellä. Eihän tässä voi olla kuin tosi kiitollinen. 

Opettajani YAMK-opinnoissa ohjeisti tekemään itselleen suunnitelman paperille ja sitten asiat vaan alkaa tapahtumaan toivottuun suuntaan. En uskonut tähän hetkeäkään, mutta kai se nyt pitää vähän alkaa sitä uskomaan. Itsestään on toki ehkä väärä kuvaus, mutta sitä alkaa ehkä tekemään asioita konkreettisemmin siihen suuntaan, mitä haluaa. Täytyy tutkistella itseä lisää.

Nyt aion nauttia! Ja alkuvuoden haave toteutui tänä vuonna kaksi kertaa! Uskaltaisikohan ensi vuodelle haaveilla lisää?

Kiitos elämä!

Kuka minä olen?

Tänään kohtasin asiakkaan töissä ja hän kertoi elämästään ja hänen viime vuotisista tapahtumistaan. Hän oli päättänyt alkaa huolehtimaan itsestäänkin kaikkien pikkulapsivuosien jälkeen ja siksi tapaaminenkin järjestettiin. 

Ja se tapaaminen antoi itselleni ajattelemisen aihetta.

Itsellänikin viimeiset vuodet ovat ikäänkuin määritelleet minut, olen äiti, kuolleen lapsen äiti, vaimo ja terveydenhoitaja. Kaikki nämä ovat rooleja, joita olen elämääni saanut ulkokautta ja niistä toki jokainen on haluttu rooli. Mutta niihin ihaniin, mutta hyvin sumuisinkiin pikkulapsivuosiin hukkui myös jotakin minun syvintä persoonaa. Ja sitten se varmasti myös muovautui uudestaan.

Vähitellen olen alkanut tunnistamaan sitä, mihin suuntaan haluaisin urallani mennä.

Ja kun tilanne sallii, haluaisin päästä live-musiikki keikalle ja matkustaa ulkomaille. 

Olkoon se ehkä jokin keski-iän kriisi tai mikä vaan, mutta aion etsiä sen ruuhkavuosiin kadonneen minäni tai sen uuden ihmisen mielenkiinnon kohteet, jonka kehoa minä kannan.

Kiitos sinulle asiakkaani tänään, täällä uidaan jälleen syvässä päädyssä😊

Unelmat

 Viime viikkoina olen tuntenut jotakin pienen alakulon ja tyhjyyden tunteen väliltä. Uskon, että se johtuu siitä, että valmistuin. Yksi haave on toteutettu ja nyt on taas tavallinen arki. Ja opiskeluaika meni hirvittävän nopeasti, vaikka lopun rutistus oli melkoinen. Toiveita ja haaveita työelämän suhteen on. Toivotaan, että vähitellen työelämänkin toiveet saisivat käydä toteen. 

Uskon myös, että mielen alakuloon vaikuttaa tietynlainen taitekohtien kesä. 10 vuotta tuli esikoisen kuolemasta ja keskimmäinen poika on samalla kasvanut 10-vuotiaaksi. Kuopus on aloittamassa syksyllä koulun. Hienoja juttuja, mutta myös haikeita taitekohtia.

Tunnistan sen, että mieli tahtoo vetää alakulon puolelle, kun ei ole mitään ns. odotettavaa. Mun mieli on kyllä hassu, koska kaikki on hyvin ja elämä on hyvää. Nyt täytyy muistuttaa itselle, että arjesta löytyy ne hyvät hetket. Ja syksyllä toki arki onkin uudenlaista kahden koululaisen kanssa.

Unelmat tekevät mielelleni hyvää, mutta ehkä nyt on hyvä opetella löytämään oikeasti mieltä hellivät hetket omasta arjesta. Koskaan ei voi tietää milloin se muuttuu. Siitäkin on kokemusta ja kymmenen vuotta suurin unelmani olikin elää taas tavallista arkea. 

 Hetki onkin vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta ja siihen on selkeästi ollut syynä uuden työn aloitus ja opintojen tekeminen tässä kevään aikana. 

Tässä kevään mittaan on kieltämättä stressitasot olleet välillä aikamoisissa lukemissa. Huonosti nukuttuja öitä, kun on tullut stressattua opinnäytetyön palauttamista ja töitäkin. Edistystä on tapahtunut siinä, että tunnistan stressin jo tosi hyvin, mutta hallintaan tarvitaan vielä harjoittelua. Onneksi sitä voi harjoitella aina, kun stressaava tilanne tulee. 

Minulla oli tässä jokin aika sitten todella hirveä maanantai-päivä. Unohtelin asioita ja töissäkin olin tehnyt jotakin asioita väärin. Illemmalla lähdin sitten taas tekemään pientä lenkkiä metsään ja tuulettamaan omia ajatuksiani ja tunteitani. Ja kyllähän se niin oli, että sen jälkeen olo oli paljon valoisampi ja stressivapaampi. 

Uskon, että monet asiat elämässä eivät tapahdu sattumalta ja sen olen saanut todetakin moneen kertaan. Nimipäiväni on 3.5. En ole tarkemmin pohtinut nimeni alkuperää kuin että se on ilmeisesti ollut jonkinlainen muotinimi 80-luvulla ja että Pirkanmaalla Outi-nimeä on tullut selkeästi enemmän vastaan kuin Etelä-Pohjanmaalla, josta olen kotoisin. Mutta vasta tänä keväänä siskoni laittoi minulle nimipäivänä viestin, että Outi-nimen juuret ovat Lapissa sanassa Outa, mikä tarkoittaa metsää. Itse Outi on Karjalainen hyväilymuoto ja se on juonnettu kreikkalaisesta nimestä Eudokia, joka tarkoittaa hyväntahtoista. Palaset kyllä loksahtelivat paikoilleen tässäkin asiassa, vaikka enpä tiedä ovatko vanhempani nimeäni antaessaan pohtineet nimen alkuperää. 

Mutta metsä on minulle ollut aina sydämen asia, siellä olen tykännyt leikkiä ja siellä olen tykännyt leiriytyä, sieltä saan voimaa. Ihanaa, että saan asua metsän ympäröimänä tällä hetkellä. 

Tämä keväinen polku kutsui minua kulkemaan yhtenä iltana. Jotenkin se puhutteli minua auringonvalollaan ja uuden alulla. Minulla on kohta YAMK-tutkinto suoritettuna. Työelämän näkökulmasta minullakin on uusia, raikkaita mahdollisuuksia.

Koska meillä on loma?

Joululoman loppumisesta on kulunut reipas kuukausi. Muutaman kerran kuopus on kysynyt, että "äiti, koska meillä on loma?" 

Tämä lause on saanut minut pysähtymään ja pohtimaan, että onko todella niin, että lastenkin arki on nykyisin sellaista, että lomaa tarvitaan jo melko pian edellisen loman jälkeen? Jos on, se on melko huolestuttavaa. Vai onko niin, että
tunnekasvatus on alkanut tuottamaan hedelmää ja tunteita tunnistetaan paremmin? Olen väsynyt tai kuopuksemme suusta tässä kevään aikana kuultu, "minua ressaa". Vai onko ne muutenkin ihan arkipäivän heittoja nykyään?

Meillä arki on tällä hetkellä kuitenkin melko leppoisaa, kun on vain yksi harrastus kuopuksella viikossa. Vanhemmalla pojalla ei nyt sellaisia perinteisiä harrastuksia olekaan. Toki me kaikki olemme hyvin erilaisia sen suhteen, kuinka paljon jaksamme työ- tai eskaripäivän jälkeen. Mutta pohdin niitä perheitä, joissa harrastuksia on päivittäin pitkien päivien jälkeen, että miten he jaksavat. Onko harrastukseen pakko mennä vai kuuntelevatko vanhemmat, jos lapsi sanoo, että nyt en jaksa mennä?

Minun vuoden haaveeni toteutui jo heti vuoden alkumetreillä ja olen nyt vaihtamassa työpaikkaa. Työt alkavat piakkoin. Eli arki muuttuu. Leppoisa opintovapaa-arki muuttuu kevääksi työn ja opiskelun yhdistämiseksi. Lomasta saa nyt vain haaveilla. Mutta uskon, että uusi työ antaa myös antaa energiaa, vaikka viekin sitä. Ja onneksi opiskeluita ei ole enää paljon jäljellä. Päivä kerrallaan on mentävä ja tehdä se mitä jaksaa. Itsemyötätuntoa tullaan varmasti tarvitsemaan. Toivottavasti huomaisin myös ajoissa levon tarpeen. Itse en enää halua elää sitä lomasta lomaan-arkea ja sinnitellä kaikin voimin, vaan olla rehellinen itselleni silloin, kun voimat tuntuvat uupuvan. Uskon, että olen saanut vuoden aikana joitakin hyviä työkaluja itselleni siihen, miten mielekästä palautumista voi tapahtua. Joskus täytyy vaan heittäytyä hangelle tai sohvan nurkkaan ja olla oman itsensä kanssa.