Kumma maailma

 Meille muutti elokuun lopussa uusi beagle-vauva Tuisku. Tuisku on palauttanut elämääni metsähetket ja pieniä lenkkejäkin on päästy tekemään. Ja kyllä se piristää ja rentouttaa, hoitaa mieltä ja kehoa. Tuiskun kanssa elämä on sujunut aika kivasti, mutta onhan pennun opettamisessa toki taas hommiakin. Mutta miten ihanaa se onkaan, kun toimistossa istutun päivän jälkeen on "pakko" lähteä ulos.

Syksyn mittaan on tullut mietittyä minkälaisessa maailmassa meidän lapset elävätkään. Nuorten ja lasten mielenterveysongelmat kasvavat hurjaa vauhtia. Voiko tässä maailmassa saada kasvatetuksi mieleltään terveitä jälkeläisiä. On niin paljon pelkoa ja uhkakuvat ilmastonmuutoksesta, sodasta ja inflaatiosta on lastemme arjessa jatkuvasti. Me aikuiset luomme heille kuvaa lohduttomasta tulevaisuudesta tai vielä pahempaa, ettei sitä ole. Kuka siinä ei masentuisi elämänsä alkutaipaleella. Meidän aikuisten tulisi valaa toivoa. Koska ilman toivoa peli on menetetty. 

Myös some tuo lapsille aivan uudenlaisen, raa'an maailman käsille."Tapa ittes" oli yksi kommentti, jonka lapsenikin somessa sai. Kommentti, jota lapset ja nuoret viljelevät huolettomana kommenttina vähän siellä ja täällä. Mutta silti se on kova ja raaka kommentti minkä seurauksia sanojakaan ei välttämättä ymmärrä. 

Ja vanhempana sitä on usein ihan huuli pyöreänä, että mitä tässä oikein on tapahtumassa. Ei ymmärrä nuorten tai lasten käyttämää kieltä. Kovasti aina kyselen suomennoksia kaikille erikoisille sanoille. Mutta riittäkö se, että on kiinnostunut, vetää rajoja ja yrittää viestittää välittämistä. Onko siinä tarpeeksi ainesta hyvään kasvuun ja itsetunnon rakennusaineksiksi? Nyt esiteinin vanhemmuuden kynnyksellä ajatukseni ja pohdintani on huolia täynnä. Toivottavasti kymmenen vuoden päästä saan kuitenkin todeta, että tässä meidän talossa ja perheessä kasvoi elämään luottavaiset ja pärjäävät nuoret aikuiset.

Mitä kevät toi tullessaan?

Tovi on vierähtänyt ajatusten kirjoittamisesta.

Mitä se kevät sitten toi mukanaan? Kuolemaa. Kevään aikana menetin pappani, mummani ja meidän Taika-koiran. Ajatukset on olleet aika paljon harmaata mössöä ja on ollut vaikea saada kiinni mistään järkevästä ajatuksesta. Myös mieheni polvi operoitiin kolmannen kerran.

Kevät 2022 toi mukanaan myös sodan Ukrainassa ja hintojen rankan nousun elintarvikkeissa ja polttoaineessa. 

Positiivista virettä on siis ollut himpun verran vaikea pitää aina yllä. Mutta kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä. Kiitollisuus siitä, että nämä rakkaat isovanhemmat ovat olleet lapsuudessa läsnä ja he saivat elää pitkän elämän. Kiitollisuus terveydestä ja siitä, että viime vuosina elämä on kuitenkin kohdellut meitä hyvin. Kiitollisuus siitä, että on työtä ja mahdollisuus ostaa ruokaa ja polttoainetta.

Ajatuksiin on myös vahvasti noussut kuitenkin se, että elämän polku saattaa muuttaa muotoaan ihan hetkessä, niinkuin olen saanut kokeakin. Niinpä päätimme toteuttaa mm. matkan Rodokselle tänä kesänä. Tässä koronan vanavedessä on mennyt useampi vuosi ja pojatkin kasvaneet isommiksi. Kohta huomaan, että aikaa kului liikaa ja matkaseura pojilla on vaihtunut muihin kuin vanhempiin.

Kevät toi mukanaan ajatuksen siitä, miten raskasta on olla äiti tuonne pilvin päälle. Kun haluaisi halata, mutta ei voi. Kun haluaisi sanoa ajatukset kasvotusten, mutta ei voi. Silti kuollut lapsi on läsnä niin monessa hetkessä meidän elämässä.

Taikan kuoleman myötä rakkaat metsälenkit ovat jääneet lähes kokonaan. Kuten lenkkeily muutenkin. Ehkä syksyllä voi olla intoa lähteä metsään uudestaan. 

Paastoa negatiivisuudesta

Nyt on paaston aika, ollut jo jonkin aikaa. Mutta vielä sitä on jäljelläkin, joten hyvin ehtii vielä. 

Törmäsin seurakunnan facebook-postauksessa lauseeseen "paastoa negatiivisuudesta". Tämä osui ja upposi minuun hyvin monelta kantilta. Ja aion lähteä sitä kokeilemaan. Taktiikkana on pääsiäiseen saakka pitää yllä positiivista virettä ja yrittää saada itseään kiinni aina, kun kiukuttaa tai ärsyttää.

Kaikissa asioissa ei tietenkään ole aina positiivisia puolia, mutta ehkä toivoa kuitenkin. Enkä yritä mitenkään pakkopositiivistaa itseäni, tällä kertaa en aio suorittaa.

Olen kuitenkin huomannut miten, suorastaan rumasti ja armottomasti puhun itselleni. Syytän ja parjaan. Se saa nyt loppua, mutta myönteistä sisäistä puhetta pitää harjoitella. Tämä liittyy myös osaksi tätä omaa paaston teemaani. 

Kiitos siis Ylöjärven seurakunnalle tästä paaston ajan haasteesta. Uskon, että se joka tähän tarttuu, ei tule katumaan.

Tulen todennäköisesti kirjoittelemaan ajatuksiani ja kokemuksiani tänne tässä kevään aikana.

Vuosikatsaus

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika pohtia menneitä. Vuosi oli mielestäni kaiken kaikkiaan hyvä ja onnistunut. Sain toteutettua haaveitani ja saan päättää vuoden hienossa työssä, josta olen haaveillut. 

Eniten kiitollinen olen tänä aikana ehkä terveydestä. Olemme koko perhe olleet todella terveitä eikä mitään isompaa ole sattunut tänä vuonna. Vaikka koronakin on ollut hilkulla koko ajan. 

Joulumieli on ollut tänä vuonna kateissa enemmän kuin koskaan. Tämän vuoden unelmajouluni olisi vain katsella televisiota ja levätä. Ei kuusia, ei ruuan laittamista ja lahjahösäämistä. Ei mitään, vain olemista. Mutta pienet pojat kaipaavat joululta muuta ja sen he myös ansaitsevat. Ja mikä tuike onkaan kuopuksen silmissä, kun hän laskee päiviä jouluaattoon.

Pieni suru on myös mahtunut tähän vuoteen ja olen pohtinut yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemista. Olen saanut yllättävältä taholta kuitenkin vertaistukea (henkilön tietämättä, mitä käyn läpi) ja sitä kautta ymmärrystä ja voimaa. Lisäksi minulla on hienoja ystäviä lähelläni.

Ensi vuodelle ei juuri ole haaveita. Ehkä niitäkin vielä matkan varrella tulee. Tavoitteeksi olen asettanut muutaman kilon painon pudottamisen elämäntapoja muuttamalla. Perusasioiden ääreltä kumpuaa hyvinvointi. 

Eilen työpalaverin jälkeen pohdin, että nyt on tosi hyvä kaikinpuolin.

Joten hyvää joulua ja onnea vuodelle 2022!

Kiitos elämä

 Olipas hassua palata tuohon elokuun kirjoitukseen. Nimittäin ensi kesänä minua odottaa Juha Tapion konsertti Ratinan stadionilla. Tottakai itse si

nne ostin liput ja sillä tavalla edistin asiaa, mutta en muistanut, että olin sen kirjoittanut ylös. Toinen asia, jonka olin maininnut, oli urani kehitys ja muotoutuminen. Ja juuri nyt, juuri tällä viikolla aloitin työt hankkeessa, jota olen toivonut pitkään. Vaikka hanketyö on usein epävarmaa, kun haetaan rahoituksia ym.niin päätin hypätä mukaan ja se on juuri se suunta, missä haluaisin työskennellä. Eihän tässä voi olla kuin tosi kiitollinen. 

Opettajani YAMK-opinnoissa ohjeisti tekemään itselleen suunnitelman paperille ja sitten asiat vaan alkaa tapahtumaan toivottuun suuntaan. En uskonut tähän hetkeäkään, mutta kai se nyt pitää vähän alkaa sitä uskomaan. Itsestään on toki ehkä väärä kuvaus, mutta sitä alkaa ehkä tekemään asioita konkreettisemmin siihen suuntaan, mitä haluaa. Täytyy tutkistella itseä lisää.

Nyt aion nauttia! Ja alkuvuoden haave toteutui tänä vuonna kaksi kertaa! Uskaltaisikohan ensi vuodelle haaveilla lisää?

Kiitos elämä!

Kuka minä olen?

Tänään kohtasin asiakkaan töissä ja hän kertoi elämästään ja hänen viime vuotisista tapahtumistaan. Hän oli päättänyt alkaa huolehtimaan itsestäänkin kaikkien pikkulapsivuosien jälkeen ja siksi tapaaminenkin järjestettiin. 

Ja se tapaaminen antoi itselleni ajattelemisen aihetta.

Itsellänikin viimeiset vuodet ovat ikäänkuin määritelleet minut, olen äiti, kuolleen lapsen äiti, vaimo ja terveydenhoitaja. Kaikki nämä ovat rooleja, joita olen elämääni saanut ulkokautta ja niistä toki jokainen on haluttu rooli. Mutta niihin ihaniin, mutta hyvin sumuisinkiin pikkulapsivuosiin hukkui myös jotakin minun syvintä persoonaa. Ja sitten se varmasti myös muovautui uudestaan.

Vähitellen olen alkanut tunnistamaan sitä, mihin suuntaan haluaisin urallani mennä.

Ja kun tilanne sallii, haluaisin päästä live-musiikki keikalle ja matkustaa ulkomaille. 

Olkoon se ehkä jokin keski-iän kriisi tai mikä vaan, mutta aion etsiä sen ruuhkavuosiin kadonneen minäni tai sen uuden ihmisen mielenkiinnon kohteet, jonka kehoa minä kannan.

Kiitos sinulle asiakkaani tänään, täällä uidaan jälleen syvässä päädyssä😊

Unelmat

 Viime viikkoina olen tuntenut jotakin pienen alakulon ja tyhjyyden tunteen väliltä. Uskon, että se johtuu siitä, että valmistuin. Yksi haave on toteutettu ja nyt on taas tavallinen arki. Ja opiskeluaika meni hirvittävän nopeasti, vaikka lopun rutistus oli melkoinen. Toiveita ja haaveita työelämän suhteen on. Toivotaan, että vähitellen työelämänkin toiveet saisivat käydä toteen. 

Uskon myös, että mielen alakuloon vaikuttaa tietynlainen taitekohtien kesä. 10 vuotta tuli esikoisen kuolemasta ja keskimmäinen poika on samalla kasvanut 10-vuotiaaksi. Kuopus on aloittamassa syksyllä koulun. Hienoja juttuja, mutta myös haikeita taitekohtia.

Tunnistan sen, että mieli tahtoo vetää alakulon puolelle, kun ei ole mitään ns. odotettavaa. Mun mieli on kyllä hassu, koska kaikki on hyvin ja elämä on hyvää. Nyt täytyy muistuttaa itselle, että arjesta löytyy ne hyvät hetket. Ja syksyllä toki arki onkin uudenlaista kahden koululaisen kanssa.

Unelmat tekevät mielelleni hyvää, mutta ehkä nyt on hyvä opetella löytämään oikeasti mieltä hellivät hetket omasta arjesta. Koskaan ei voi tietää milloin se muuttuu. Siitäkin on kokemusta ja kymmenen vuotta suurin unelmani olikin elää taas tavallista arkea.