Niin paljon pohdintoja

Tunnistan olevani sellainen pohdiskelija-tyyppi. Ja siksi varmaan kirjoitan blogiakin. Pohdiskelen asioita ja analysoin, usein liiaksikin. Ehkä hajottavimmat pohdiskelut liittyvät siihen, mitä muut ovat minusta tai tekemisestäni mieltä, ettei kukaan vaan loukkaantuisi. Arvostan miestäni suuresti siinä asiassa, että hän ei kyllä vähääkään mieti sitä mitä muut ajattelevat. Ja arvostan myös niitä, jotka osaavat sanoa eriävän mielipiteensä ja tuoda sen esiin jotenkin rakentavasti. 

Uupumuksen jälkeiseen elämään liittyy vahvasti ajatus omannäköisestä elämästä. Pohdinnat siitä, mitä minä haluan ja mistä minä haaveilen. Mitä minun tulee tehdä toisin, että en enää uupuisi. Siihen liittyy itsekkyyttä kotona ja töissä. Kun mieli alkaa palautua, nämä asiat alkavat tulla vähän kuin itsestään. Mutta miten vaikea niitä voi olla viedä käytäntöön?

Nythän minulla on aivan loistava tilanne, kun olen opintovapaalla ja pystyn toteuttamaan itseäni ja tekemään strategioita, mutta entä kun sitten ensi keväänä palaan taas töihin? Olen ainakin pohtinut, että vapaa-aikana pitäisi olla jotakin muutakin kuin tiskaamista, pyykkäämistä, kuskaamista ja ruuan laittamista. Jotakin itselle mieluista. Jotakin, miten saada tyhjentyneet empatiavarastot täytettyä. 

Missä olet empatia? Katositko vaativiin äänensävyihin, tyhjentikö väsyneiden äitien avunhuutoihin? 

Tule takaisin empatia. Tuletko laulua kuuntelemalla vai kirjaa lukemalla? Ainakaan tiskaaminen ja pyykkääminen eivät saa sinua palaamaan.

Tarvitsen sinua empatia, sillä sinä olet tärkeä osa minua enkä halua kadottaa sinua kokonaan. Sinun avullasi minä voin kuunnella äitien itkut ja puolison murheet. Sinun avullasi minä jaksan lohduttaa lasta ja hoivata uupunutta mieltäni.