Vaikka kevät ja kesä ovat olleet erityisiä ja paljon upeita hetkiä täynnä niin loppukirin väsymys alkaa painaa. Huomaan, että nyt olisi tarve saada hengittää. Yksin. Ei vain mustikkareissun tai saunahetken verran, vaan pidempään. Vaikka arvokkaita omia hetkiä nämäkin ovat olleet. Sen verran tiiviisti olen kuitenkin nyt ollut viimeiset 4kk lasten kanssa kotona, että lasken päiviä koulun ja eskarin alkuun.
Eilen etsin vaatteita ja ärsyynnyin siitä, kun vaatehuoneesta oli etsitty tavaraa ja siellä oli kaikki reput/laukut lattialla. Lähdin leikkaamaan nurmikkoa ja oikein aloin pohtimaan, että kun minä olen henkisesti väsynyt, minusta tulee todella rasittava, joka asiasta naputtava akka. Lisäksi en kestä silloin sotkua. Tällä kertaa pysähdyin ärtymykseni äärelle ja aloin pohtimaan, että mitä tässä tilanteessa nyt voisi sitten tehdä, itsehän voin myös vaikuttaa asioihin. Muistin lukeneeni jostakin lauseen "hengitä ja hellitä".
Lasten lomaa on enää vähän jäljellä. Ehkä heilläkin on oikeus mukavaan loppulomaan, ehkä itsellänikin on siihen oikeus. Mieskin lomailee ensi viikon. Joten päätän valita hengitä ja hellitä-taktiikan. Miehelleni olen kertonut tarpeistani ja huomenna saan olla yksin kotona, tosin kouluhommia tehden, mutta kuitenkin.
Ja loppukesän ajan muistutan itseäni siitä mitä olen valinnut. Ehkä myös tavoitteeksi voisi ottaa, että kun tulee tilaisuus hengittää, some on silloin kielletty alue ja keskittyminen on oman mielen maisemassa sekä fyysisessä ympäristössä.
Nämä ihanat metsäpeuran vasat emonsa kanssa kirmasivat meidän pihalla vailla huolta tai pelkoa. Kesän yksi upeista, luonnon tarjoamista hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti